sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Siivouspäivä.

Tänään ollaan siivottu oikeen kunnolla. On omituista siivota sunnuntaina, yleensä siivous on lauantain hommaa.. Eilen oltiin kaupungilla aika pitkään, niin tänään oli sitten sopiva päivä siivoilulle. Ja kuvien ottamiselle siivouksen jälkeen ;)

Tuota sohvan vastakkaista seinää mä oon haaveillut sutivani pensselillä, mutta siihen avomies ei vielä oo suostunut. Jos sitten joskus.. Ensi viikolla varmaan saadaan kellot ja tauluhylly seinälle, ainakin olisi kova toivomus saada ne. Pitää hakea porakone lainaan. Huonekalut meillä on rakkaudella hankittuja, saatuja tai tehtyjä. Kuvissa näkyvän sohvapöydän olen suunnitellut ja tehnyt vanhoista navetan ylisiltä löytyneistä lankuista, musta kaappi taas on opinnäytetyöni. Kapiokirstu on papan tekemän häälahja minulle (vielä en tosin ole naimisissa, mutta se on etukäteislahja). Televisiotaso, cd-hylly ja sohva on avomiehen ostamia, aikaa ennen minua. Kaiuttimet ei sovi meille, ne olisi tarkoitus pistää vaihtoon ja saada valkoiset tilalle. 

Lisäksi tehtiin tänään yksi ihana hankinta, mutta siitä lisää vasta myöhemmin ensi viikolla..






2 kommenttia:

  1. Vinkki noihin kaiuttimiin, maalaa ne kalustemaalilla valkoisiksi ja tuon etukankaankin voi halutessaan vaihtaa valkoiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oiskin ihan kiva ja helppo homma, mutta mies haluaa jotkut paremmat kaiuttimet, joten se ei auta. Itteäni lähinnä nuo ulkonäkökysymykset askarruttaa, mutta nekin on kohta ratkaistu.

      Poista

Jätäppä kommentti!