maanantai 17. joulukuuta 2012

"Pakkasyö on, ja leiskuen Pohja loimuja viskoo..."

Terveisiä joulukiireiden keskeltä. Täällä on lahjat jo paketoituna, joulusiivouskin tehtynä (ainakin melkein) ja suklaatakin on syöty enemmän kuin pitäisi.  Joulukuusi on paikallaan koristeltuna ja kynttilöiden valo täyttää huoneen. Ei tee mieli edes sytyttää valoja enää.

Töissä mulla on sängynpäätyprojekti meneillään, oon saanu toisen kuormalavan jo hiottua kokonaan, toinen on vielä hieman vaiheessa. Ehkäpä jo tällä viikolla pääsen maalailemaan niitä ja saan ne kotiin jo heti ens vuoden puolella.

Perjantaina olis sitten lähtö kotiin Raaheen viettämään Joulua iskän, pikkusiskon, äidin ja mummujen ja pappojen kans. Isoveli on tällä hetkellä Australiassa ja tulee kotiin vasta kesällä, joten se ei ehdi meidän kanssa juhlimaan.. harmi!

En oo edes leiponu mitään joulujuttuja kotiin. Sovittiin avomiehen kanssa, että pidetään yhteinen joulupäivällinen uutena vuotena, kun ei olla joulun aikaan yhdessä. Uudeksi vuodeksi voin siis leipoa tai tehdä jotain herkkuja! Nyt palelee niin paljon, että hipsin kuumaan suihkuun. :)





ps. Viimeisessä kuvassa näkyy kuinka rennosti tuo toinen puolisko tsättäilee tietokoneellansa. Jalat penkillä, kuulokkeet korvilla ja kauhee kasa tyynyjä selän takana. Semmonen se tuo mies on. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäppä kommentti!